Vuonna 2019 kulutuskulttuuri on tullut tiensä päähän
Yleinen suhtautuminen ylikuluttavan elämäntavan aiheuttamaan ilmastonmuutokseen ja ympäristökriisiin tuntuu muuttuneen käänteentekevästi vuonna 2018. Viimeistään syksyllä julkaistun hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n raportin jälkeen aikamme suurimmat kohtalonkysymykset on alettu ottaa jossain määrin niiden ansaitsemalla vakavuudella julkiseen keskusteluun.
Samalla ristiriita kulutuskulttuurin ja planeettamme elinkelpoisena pitämisen välillä on tullut eteemme niin räikeällä tavalla, että silmien ummistaminen siltä alkaa vaatia jo vaivaa ja kekseliäisyyttä. Maapallon elonkehälle tuhoisat rakenteet ovat paljastuneet entistä voimakkaammin esimerkiksi lukiessa aivan tavallisia sanomalehtiä, joissa ympäristöaiheinen uutisointi on aiheestakin saanut enemmän palstatilaa. Viestin sävy on uutisissa yhä useammin selvä: meidän on kulutettava paljon vähemmän ja vastuullisemmin. Seuraavilla sivuilla voidaan kuitenkin muitta mutkitta iloita kauppojen kasvaneesta myynnistä ja iso osa sivuista on joka tapauksessa katettu kuluttamaan yllyttävillä mainoksilla.
Tämä kuvastaa kulutuskulttuurissa nykyään esiintyvää kognitiivista dissonanssia: samaan aikaan vallitsevia mutta toisilleen ristiriitaisia asenteita ja käsityksiä todellisuudesta. Toisaalta kannustetaan kansalaisia kuluttamaan vastuullisemmin ja pienentämään hiilijalanjälkeään. Samaan aikaan tarjoillaan kohtuuttomasti alennusmyyntejä, tarpeettomia mukavuuksia, ja välinpitämätöntä nautintoa. Ei siis ole ihme, että moni hämmentyy ja ahdistuu tästä, eikä enää tiedä miten päin pitäisi olla. Tunnetaan syyllisyyttä kuluttaessa, mutta ei osata myöskään olla kuluttamatta, koska ympäröivä todellisuus on sen varaan rakennettu.
Nykyjärjestelmässä taloudelle on asetettu kasvupakko, jonka vuoksi kulutusmyllyn on jauhettava kotiplaneettaamme hiilidioksidiksi ja jätepyörteiksi vuosi vuodelta nopeammin ja kiivaammin. Missä vaiheessa tämä järjettömyys uskalletaan kunnolla kyseenalaistaa? Vaihtoehtoisia, kohtuuteen perustuvia talousjärjestelmiä on kyllä tutkittu ja esitetty, mutta talouskasvun nimeen vannova valtavirtataloustiede ei pidä niitä realistisina. Voisiko joku perustella järkeenkäyvästi, mikä nykyjärjestelmässä muka on realistista? ”Aineeton” kasvukin on jo osoittautunut bluffiksi.
Kolumnin otsikko on ennustukseni ja toiveeni julkisen keskustelun kehitykselle vuonna 2019. Jos edellisvuonna alkanut suunta jatkuu samana, on mahdollista, että ilmasto- ja ympäristökriisin taustalla olevista perimmäisistä syistä kulutuskulttuuri ja talouskasvu kyseenalaistetaan nyt alkaneena vuonna yhä näkyvämmin ja yhä painavammin äänenpainoin. Samalla meillä on tietysti itse kullakin mahdollisuus kasvattaa omassa elämänpiirissämme uutta kohtuuden kulttuuria. Siispä kohtuullista alkanutta vuotta kaikille!
Kirjoitus on julkaistu 9.1.2019 kolumnina Suur-Jyväskylän lehdessä.
Samalla ristiriita kulutuskulttuurin ja planeettamme elinkelpoisena pitämisen välillä on tullut eteemme niin räikeällä tavalla, että silmien ummistaminen siltä alkaa vaatia jo vaivaa ja kekseliäisyyttä. Maapallon elonkehälle tuhoisat rakenteet ovat paljastuneet entistä voimakkaammin esimerkiksi lukiessa aivan tavallisia sanomalehtiä, joissa ympäristöaiheinen uutisointi on aiheestakin saanut enemmän palstatilaa. Viestin sävy on uutisissa yhä useammin selvä: meidän on kulutettava paljon vähemmän ja vastuullisemmin. Seuraavilla sivuilla voidaan kuitenkin muitta mutkitta iloita kauppojen kasvaneesta myynnistä ja iso osa sivuista on joka tapauksessa katettu kuluttamaan yllyttävillä mainoksilla.
Tämä kuvastaa kulutuskulttuurissa nykyään esiintyvää kognitiivista dissonanssia: samaan aikaan vallitsevia mutta toisilleen ristiriitaisia asenteita ja käsityksiä todellisuudesta. Toisaalta kannustetaan kansalaisia kuluttamaan vastuullisemmin ja pienentämään hiilijalanjälkeään. Samaan aikaan tarjoillaan kohtuuttomasti alennusmyyntejä, tarpeettomia mukavuuksia, ja välinpitämätöntä nautintoa. Ei siis ole ihme, että moni hämmentyy ja ahdistuu tästä, eikä enää tiedä miten päin pitäisi olla. Tunnetaan syyllisyyttä kuluttaessa, mutta ei osata myöskään olla kuluttamatta, koska ympäröivä todellisuus on sen varaan rakennettu.
Nykyjärjestelmässä taloudelle on asetettu kasvupakko, jonka vuoksi kulutusmyllyn on jauhettava kotiplaneettaamme hiilidioksidiksi ja jätepyörteiksi vuosi vuodelta nopeammin ja kiivaammin. Missä vaiheessa tämä järjettömyys uskalletaan kunnolla kyseenalaistaa? Vaihtoehtoisia, kohtuuteen perustuvia talousjärjestelmiä on kyllä tutkittu ja esitetty, mutta talouskasvun nimeen vannova valtavirtataloustiede ei pidä niitä realistisina. Voisiko joku perustella järkeenkäyvästi, mikä nykyjärjestelmässä muka on realistista? ”Aineeton” kasvukin on jo osoittautunut bluffiksi.
Kolumnin otsikko on ennustukseni ja toiveeni julkisen keskustelun kehitykselle vuonna 2019. Jos edellisvuonna alkanut suunta jatkuu samana, on mahdollista, että ilmasto- ja ympäristökriisin taustalla olevista perimmäisistä syistä kulutuskulttuuri ja talouskasvu kyseenalaistetaan nyt alkaneena vuonna yhä näkyvämmin ja yhä painavammin äänenpainoin. Samalla meillä on tietysti itse kullakin mahdollisuus kasvattaa omassa elämänpiirissämme uutta kohtuuden kulttuuria. Siispä kohtuullista alkanutta vuotta kaikille!
Kirjoitus on julkaistu 9.1.2019 kolumnina Suur-Jyväskylän lehdessä.