Viisautta vuodenajoista
Kuvan lisenssi CC0.
Rapsakat pakkaset jatkuivat viime viikolla vielä tämän kolumnin ilmestyessä Suur-Jyväskylän lehdessä. Niiden mukana saapui kauan kaivattu päivänvalo, jota erikoisen pilvisen tuntuinen talvi on piilotellut marraskuusta saakka. Värit ovat puhjenneet eloon, taivas on hehkunut sinistä ja pikkulinnut ovat aloittaneet keväiset fanfaarinsa. Tältähän kevättalvi tuntuikin!
Ihmeellisesti vuodenaikojen vaihtumiset eivät koskaan tunnu täysin tutuilta, vaan vuosi vuodelta ne ihmetyttävät enemmän. Miten kuudelta illalla voi olla vielä valoisaa? Älyllisesti vuodenkierto on kyllä muistissa, mutta kokemus eri vuodenajoista ja niiden välisistä siirtymistä ehtii joka vuosi kummasti unohtua.
Vaikka tekninen elämäntapa on irrottanut ihmisen monin tavoin kokemasta luonnon todellisuutta, vuodenaikoja ei kukaan voi kokemuksellisesti täysin paeta, vaikka trooppisilla sisälämpötiloilla ja keinovaloilla sitä kuinka yrittäisi.
Loppukeväällä kesä alkaa vähitellen pukeutua vehreään loistoonsa. Jos toukokuu on lämmin, se on kaikkein rennointa metsässä köllimisen aikaa. Talven aikana on nimittäin saattanut unohtua kokemus itikoista ja muista verenimijöistä, jotka nousevat kesän koittaessa riemuksemme yhtä varmasti kuin pitkä päiväkin. Vasta kutisevan ruumiillinen kokemus sen kertoo: tällaistakin on kesällä. Kuin piruillakseen vuodenaikamme eivät tarjoa liikaa herkkuja kerralla, vaan niiden kylkiäisenä tulee aina vähän kiusaakin, ja hyvä niin.
Heinäkuun lopussa illat alkavat taas hämärtyä ja raikkaat tuulet kantavat mukanaan pimentyvän loppuvuoden tuntua. Millaista olikaan, kun on lunta, pakkasta ja pimeää? Samaan aikaan taivaalla alkavat tuikkia kirkkaimmat tähdet. Otava piirtyy taivaalle ja Pohjantähti sädehtii sen olkapäillä kirjokannen saranana. Tervetuloa takaisin, rakkaat ystävät. Tekin olette olemassa!
Nykyään on totuttu halujen välittömään tyydytykseen. Mielijohteet saa tyydytettyä parilla klikkauksella milloin tahansa. Tv-sarjoja voi katsoa suoratoistopalveluista peräjälkeen niin kauan kuin päänsäryltä kestää. Käytännössä keinot halujen toteuttamiseen ovat miltei rajattomat, eikä odottaa tarvitse. Välitön nautinto johtaa kuitenkin tyytymättömyyden kierteeseen. Vaivannäkö ja viivytetty palkinto puolestaan vahvistavat elämäniloa.
Pohjoiset vuodenaikamme tuntuvat opettavan meille ihan luonnostaan tätä viivytetyn palkinnon elämänfilosofiaa. Myös vanha sananparsi ”ei makeaa mahan täydeltä”, toteutuu vuodenajoissamme. Ne vierailevat luonamme pienen hetken, kunnes lipuvat haikeasti pois. Eikä niihin voi kaukosäätimellä tai klikkauksella vaikuttaa. Pitää vain kärsivällisesti sanoa lähtöä tekevälle vieraalle hyvästit ja toivottaa tervetulleeksi seuraavan vuodenajan lumous.
Kirjoitus on julkaistu kolumnina Suur-Jyväskylän lehdessä 7.3.2018.
Ihmeellisesti vuodenaikojen vaihtumiset eivät koskaan tunnu täysin tutuilta, vaan vuosi vuodelta ne ihmetyttävät enemmän. Miten kuudelta illalla voi olla vielä valoisaa? Älyllisesti vuodenkierto on kyllä muistissa, mutta kokemus eri vuodenajoista ja niiden välisistä siirtymistä ehtii joka vuosi kummasti unohtua.
Vaikka tekninen elämäntapa on irrottanut ihmisen monin tavoin kokemasta luonnon todellisuutta, vuodenaikoja ei kukaan voi kokemuksellisesti täysin paeta, vaikka trooppisilla sisälämpötiloilla ja keinovaloilla sitä kuinka yrittäisi.
Loppukeväällä kesä alkaa vähitellen pukeutua vehreään loistoonsa. Jos toukokuu on lämmin, se on kaikkein rennointa metsässä köllimisen aikaa. Talven aikana on nimittäin saattanut unohtua kokemus itikoista ja muista verenimijöistä, jotka nousevat kesän koittaessa riemuksemme yhtä varmasti kuin pitkä päiväkin. Vasta kutisevan ruumiillinen kokemus sen kertoo: tällaistakin on kesällä. Kuin piruillakseen vuodenaikamme eivät tarjoa liikaa herkkuja kerralla, vaan niiden kylkiäisenä tulee aina vähän kiusaakin, ja hyvä niin.
Heinäkuun lopussa illat alkavat taas hämärtyä ja raikkaat tuulet kantavat mukanaan pimentyvän loppuvuoden tuntua. Millaista olikaan, kun on lunta, pakkasta ja pimeää? Samaan aikaan taivaalla alkavat tuikkia kirkkaimmat tähdet. Otava piirtyy taivaalle ja Pohjantähti sädehtii sen olkapäillä kirjokannen saranana. Tervetuloa takaisin, rakkaat ystävät. Tekin olette olemassa!
Nykyään on totuttu halujen välittömään tyydytykseen. Mielijohteet saa tyydytettyä parilla klikkauksella milloin tahansa. Tv-sarjoja voi katsoa suoratoistopalveluista peräjälkeen niin kauan kuin päänsäryltä kestää. Käytännössä keinot halujen toteuttamiseen ovat miltei rajattomat, eikä odottaa tarvitse. Välitön nautinto johtaa kuitenkin tyytymättömyyden kierteeseen. Vaivannäkö ja viivytetty palkinto puolestaan vahvistavat elämäniloa.
Pohjoiset vuodenaikamme tuntuvat opettavan meille ihan luonnostaan tätä viivytetyn palkinnon elämänfilosofiaa. Myös vanha sananparsi ”ei makeaa mahan täydeltä”, toteutuu vuodenajoissamme. Ne vierailevat luonamme pienen hetken, kunnes lipuvat haikeasti pois. Eikä niihin voi kaukosäätimellä tai klikkauksella vaikuttaa. Pitää vain kärsivällisesti sanoa lähtöä tekevälle vieraalle hyvästit ja toivottaa tervetulleeksi seuraavan vuodenajan lumous.
Kirjoitus on julkaistu kolumnina Suur-Jyväskylän lehdessä 7.3.2018.