Teollinen lihantuotanto on perustuksiltaan julmaa
Oikeutta eläimille -yhdistys on julkaissut videomateriaalia suomalaisilta eläintiloilta ja teurastamoilta. Kuvatut teot olivat tärkeä herätys todellisuuteen, jossa elämme. Todellisuuden kohtaaminen ei ole helppoa, vaan se vaatii rohkeutta ja mielenlujuutta.
Kirjoitan nyt näkökulmista, jotka jäävät usein tuotantoeläinkeskustelussa huomiotta ihmisten kaupungistuneen luontosuhteen vuoksi.
Jo sana tuotantoeläin osoittaa, että asennoitumisemme asiaan on ongelmallinen. Mikään eläin ei ole olemassa tuotantoa varten.
En kuitenkaan pidä lihan syömistä moraalisesti vääränä, mutta lihan tuottaminen nykyisellä tavalla ja tuon lihan kuluttaminen ovat sitä. Lihateollisuuden tuotteiden kuluttajan on hyväksyttävä, että kyseistä lihaa ostamalla osallistuu samalla järjestelmälliseen väkivaltaan tuntevia ja älykkäitä kanssaolentoja kohtaan.Usein lihansyönti oikeutetaan sillä, että se on luonnollista ja niin on aina tehty. On kuitenkin älyllistä epärehellisyyttä unohtaa, että tuotantoympäristö ja -menetelmät ovat muuttuneet aikojen saatossa täysin.
Riistanpyynnin, pienkalastuksen tai perinteisen karjanhoidon aikoina toiminta oli pienipiirteistä ja intiimiä, mikä mahdollisti eläinten hyvinvoinnin ja lajityypillisen elämän sekä kunnioittavan kuoleman. Eläinten kanssa voitiin luoda luottamuksellinen ja henkilökohtainen suhde, mikä on tärkeää myös eläimiä hyödyntävän ihmisyhteisön henkiselle hyvinvoinnille.
Samanlainen vastavuoroisuus on teollisessa lihantuotannossa mahdotonta. Ei siis auta, vaikka kuinka väitettäisiin, että ongelmiin puututaan ja vääryydet korjataan. Koko tuotantotapa ja sen koneisto ovat perustuksiltaan piittaamattomuuden ja silmien sulkemisen mahdollistamaa julmuutta.
Lihan kulutuksen jyrkkä väheneminen nykyisestä ja teollisen tuotannon boikotointi antaisivat kuitenkin mahdollisuuden muutokselle.
Kyse ei ole nyt siitä, onko joku hyvä ihminen tai yrittääkö joku olla parempi kuin toinen. Antaa egojen kamppailun olla. Kyse on todellisuuden kohtaamisesta ja elämisestä sen mukaisesti, mitä pidämme syvällä itsessämme hyvänä. Kuuntele sydäntäsi ja tee valintoja, jotka tunnet oikeiksi.
Kirjoitus on julkaistu Helsingin sanomissa mielipidekirjoituksena 3.11.2015
Kirjoitan nyt näkökulmista, jotka jäävät usein tuotantoeläinkeskustelussa huomiotta ihmisten kaupungistuneen luontosuhteen vuoksi.
Jo sana tuotantoeläin osoittaa, että asennoitumisemme asiaan on ongelmallinen. Mikään eläin ei ole olemassa tuotantoa varten.
En kuitenkaan pidä lihan syömistä moraalisesti vääränä, mutta lihan tuottaminen nykyisellä tavalla ja tuon lihan kuluttaminen ovat sitä. Lihateollisuuden tuotteiden kuluttajan on hyväksyttävä, että kyseistä lihaa ostamalla osallistuu samalla järjestelmälliseen väkivaltaan tuntevia ja älykkäitä kanssaolentoja kohtaan.Usein lihansyönti oikeutetaan sillä, että se on luonnollista ja niin on aina tehty. On kuitenkin älyllistä epärehellisyyttä unohtaa, että tuotantoympäristö ja -menetelmät ovat muuttuneet aikojen saatossa täysin.
Riistanpyynnin, pienkalastuksen tai perinteisen karjanhoidon aikoina toiminta oli pienipiirteistä ja intiimiä, mikä mahdollisti eläinten hyvinvoinnin ja lajityypillisen elämän sekä kunnioittavan kuoleman. Eläinten kanssa voitiin luoda luottamuksellinen ja henkilökohtainen suhde, mikä on tärkeää myös eläimiä hyödyntävän ihmisyhteisön henkiselle hyvinvoinnille.
Samanlainen vastavuoroisuus on teollisessa lihantuotannossa mahdotonta. Ei siis auta, vaikka kuinka väitettäisiin, että ongelmiin puututaan ja vääryydet korjataan. Koko tuotantotapa ja sen koneisto ovat perustuksiltaan piittaamattomuuden ja silmien sulkemisen mahdollistamaa julmuutta.
Lihan kulutuksen jyrkkä väheneminen nykyisestä ja teollisen tuotannon boikotointi antaisivat kuitenkin mahdollisuuden muutokselle.
Kyse ei ole nyt siitä, onko joku hyvä ihminen tai yrittääkö joku olla parempi kuin toinen. Antaa egojen kamppailun olla. Kyse on todellisuuden kohtaamisesta ja elämisestä sen mukaisesti, mitä pidämme syvällä itsessämme hyvänä. Kuuntele sydäntäsi ja tee valintoja, jotka tunnet oikeiksi.
Kirjoitus on julkaistu Helsingin sanomissa mielipidekirjoituksena 3.11.2015