Nykyajan mytologinen selitys: Elämä ja Kone myyttisinä voimina
Mitä maailmassamme on tällä hetkellä tapahtumassa, ja mikä tarkoitus ja paikka meillä ihmisillä on noissa tapahtumissa? Vastaus kysymykseen voi hahmottua, jos muodostamme todellisuudestamme myyttisen tarinan. Seuraan kirjoitukseni järkeilyssä paljon Pasi Takkisen ansiokasta artikkelia Elämän ja Koneen dialektinen pyhyysoppi (Elonkehä 2/2016).
Maailmassamme vaikuttaa kaksi toisilleen vastakkaista myyttistä voimaa: Elämä ja Kone. Elämä on toisin sanoen maapallon biosfääri, elonkehä. Kone puolestaan on ihmisen myötävaikutuksella ja Elämän kustannuksella alati kehittyvä ja kasvava teknosfääri eli rakennettu ja tekninen eloton ympäristö.
Elämä ja Kone käyvät kamppailua, jossa Elämä puolustautuu parhaansa mukaan Koneen hyökkäykseltä. Koneen luonne on alusta asti ollut Elämää vastaan hyökkäävä, sillä se tarvitsee elonkehän sisältämää energiaa ja resursseja kasvaakseen ja kehittyäkseen. Käyttämänsä Elämän tilalle Kone syytää jätettä. Kone siis valtaa planeettamme elintilaa tuhoamalla Elämää. On edelleen kiistatonta, että teknosfääri kuluttaa ja tuhoaa biosfääriä kasvaessaan. Sokea usko tämän tosiseikan muuttumiseen on toki sallittua vaan ei välttämättä viisasta.
Ihmisen tarina Elämän ja Koneen myyttisessä taistelussa on traaginen. Olemme osa Elämää, mutta elossa pysyäksemme olemme tulleet riippuvaisiksi Elämää tuhoavasta Koneesta. Palvelemme Konetta, vaikka se hävittää oman olemassaolomme perustuksia. Olemme siis luomassa oman luojamme kukistajaa.
Olemme luulleet Koneen palvelevan meitä, ja sen lupaukset ovatkin olleet perin houkuttelevia. Nyt huomaamme kuitenkin tulleemme petetyiksi. Ensimmäisistä sivilisaatioista asti olemme itse olleet Koneen palvelijoita. Yhä enemmän myös palvomme Koneen voimia unohtaen Elämän meitä ruokkivan pyhyyden. Poltamme sille uhriksi joka vuosi entistä enemmän Elämää, muinaista ja nykyistä.
Samalla olemme alkaneet koneistaa itseämme niin kielikuvissamme kuin konkreettisestikin. Mitä tiukemmin kytkemme itsemme Koneeseen, sitä vähemmän tunnemme olevamme olemassa, elossa. Ainutkertaisina ja ainutlaatuisina, tietoisina olentoina osa Elämää. Kone eristää meidät olemassaolon suuresta ja luovasta juhlasta.
Tällaisen mytologian pohjalta voimme itse kukin suunnata toimintaamme ja arvojamme kestävän tulevaisuuden suuntaan. Meidän on oltava kuitenkin rehellisiä itsellemme: olemme kaikki enemmän tai vähemmän riippuvaisia Koneesta ja siten sen vankeja. Meidän ei kuitenkaan ole pakko pyhittää elämäämme Koneen palvelemiselle, vaan voimme aloittaa työn Elämän puolustamiseksi kuvainnollisesta vankilastamme käsin. Meidän on kysyttävä itseltämme, kumpaa voimaa haluamme elämällämme palvella.
Kulutus palvelee Konetta: kuluttakaamme viikko viikolta, kuukausi kuukaudelta ja vuosi vuodelta vähemmän ja Elämää kunnioittavammin. Elämä tarvitsee meitä puolustajikseen: Suojelkaamme Elämää ja sen kehtoa, luontoa, puheillamme ja teoillamme.
Lukemistoa:
Ellul, Jacques: The Technological Society
Mumford, Lewis: The Myth of the Machine Volume I, Technics and Human Development
Takkinen, Pasi: Elämän ja Koneen dialektinen pyhyysoppi (Elonkehä 2/2016)
Tamminen, Jari-Pekka & Takkinen, Pasi: Maailmanalku
Video:
Jacques Ellul: The Betrayal by Technology
Maailmassamme vaikuttaa kaksi toisilleen vastakkaista myyttistä voimaa: Elämä ja Kone. Elämä on toisin sanoen maapallon biosfääri, elonkehä. Kone puolestaan on ihmisen myötävaikutuksella ja Elämän kustannuksella alati kehittyvä ja kasvava teknosfääri eli rakennettu ja tekninen eloton ympäristö.
Elämä ja Kone käyvät kamppailua, jossa Elämä puolustautuu parhaansa mukaan Koneen hyökkäykseltä. Koneen luonne on alusta asti ollut Elämää vastaan hyökkäävä, sillä se tarvitsee elonkehän sisältämää energiaa ja resursseja kasvaakseen ja kehittyäkseen. Käyttämänsä Elämän tilalle Kone syytää jätettä. Kone siis valtaa planeettamme elintilaa tuhoamalla Elämää. On edelleen kiistatonta, että teknosfääri kuluttaa ja tuhoaa biosfääriä kasvaessaan. Sokea usko tämän tosiseikan muuttumiseen on toki sallittua vaan ei välttämättä viisasta.
Ihmisen tarina Elämän ja Koneen myyttisessä taistelussa on traaginen. Olemme osa Elämää, mutta elossa pysyäksemme olemme tulleet riippuvaisiksi Elämää tuhoavasta Koneesta. Palvelemme Konetta, vaikka se hävittää oman olemassaolomme perustuksia. Olemme siis luomassa oman luojamme kukistajaa.
Olemme luulleet Koneen palvelevan meitä, ja sen lupaukset ovatkin olleet perin houkuttelevia. Nyt huomaamme kuitenkin tulleemme petetyiksi. Ensimmäisistä sivilisaatioista asti olemme itse olleet Koneen palvelijoita. Yhä enemmän myös palvomme Koneen voimia unohtaen Elämän meitä ruokkivan pyhyyden. Poltamme sille uhriksi joka vuosi entistä enemmän Elämää, muinaista ja nykyistä.
Samalla olemme alkaneet koneistaa itseämme niin kielikuvissamme kuin konkreettisestikin. Mitä tiukemmin kytkemme itsemme Koneeseen, sitä vähemmän tunnemme olevamme olemassa, elossa. Ainutkertaisina ja ainutlaatuisina, tietoisina olentoina osa Elämää. Kone eristää meidät olemassaolon suuresta ja luovasta juhlasta.
Tällaisen mytologian pohjalta voimme itse kukin suunnata toimintaamme ja arvojamme kestävän tulevaisuuden suuntaan. Meidän on oltava kuitenkin rehellisiä itsellemme: olemme kaikki enemmän tai vähemmän riippuvaisia Koneesta ja siten sen vankeja. Meidän ei kuitenkaan ole pakko pyhittää elämäämme Koneen palvelemiselle, vaan voimme aloittaa työn Elämän puolustamiseksi kuvainnollisesta vankilastamme käsin. Meidän on kysyttävä itseltämme, kumpaa voimaa haluamme elämällämme palvella.
Kulutus palvelee Konetta: kuluttakaamme viikko viikolta, kuukausi kuukaudelta ja vuosi vuodelta vähemmän ja Elämää kunnioittavammin. Elämä tarvitsee meitä puolustajikseen: Suojelkaamme Elämää ja sen kehtoa, luontoa, puheillamme ja teoillamme.
Lukemistoa:
Ellul, Jacques: The Technological Society
Mumford, Lewis: The Myth of the Machine Volume I, Technics and Human Development
Takkinen, Pasi: Elämän ja Koneen dialektinen pyhyysoppi (Elonkehä 2/2016)
Tamminen, Jari-Pekka & Takkinen, Pasi: Maailmanalku
Video:
Jacques Ellul: The Betrayal by Technology