Mielenmuutos
Kuva: Sergey Kuznetsov, www.unsplash.com
Ihmismielellä on taipumus muokata ympäröivä todellisuus omaan maailmankuvaansa sopivaksi. Se on taipuvainen vastustamaan sellaisia asioita, jotka eivät ole vallitsevan maailmankuvan mukaisia. Tämä lienee joskus ollut tärkeä psyykkinen mekanismi, joka on auttanut ihmisyhteisöjä pysymään toimintakykyisinä ja selviytymään sukupolvesta toiseen.
On siis aivan luonnollista ja ymmärrettävää, että ihmisen mieli pyrkii torjumaan sen perustuksia horjuttavia tekijöitä ja etsimään tukea vanhoille ajattelumalleille, jotta oman elämän ja mielen tutut ja turvalliset rakenteet pysyisivät muuttumattomina. Tämä taipumus on kuitenkin haitallinen tilanteessa, jossa vallitseva maailmankuva on johtanut tuhoisaan kehitykseen. Se on muodostunut esteeksi muutoksille, joita kipeästi tarvitsemme.
”Ei ilmasto ole muuttumassa.” ”Ainahan ilmasto on muuttunut eli ei se ihmisestä johdu.” ”Ilmastonmuutos on ehkä ihmisen aiheuttama, mutta teknologia ratkaisee ongelman tulevaisuudessa.” ”Ilmastonmuutos on sittenkin ihmisen aiheuttama, mutta vastuu on muilla kuin suomalaisilla.” Ja niin edelleen. Kunhan vain omassa elämässä minkään ei tarvitsisi muuttua.
Tutkijoiden viesti maapallon tilasta on yhä akuutimpi, uutisointi vakavampaa ja lapset ja nuoret ovat marssineet voimakkaasti ilmastoaktivismin eturintamaan. Lajikadon ja ilmastonmuutoksen vaikutukset aivan arkisessa ympäristössämme ja vuodenkierrossamme tulevat yhä kouriintuntuvimmiksi. Samaan aikaan ekologinen jalanjälki pienessä Suomessamme, jossa ”tehdään jo kaikki voitava”, on lähes neljä kertaa suurempi kuin maapallon kantokyky sallii.
Maapallon elonyhteisö ei yksinkertaisesti kestä viimeisen sadan vuoden aikana muovautunutta kulutuskulttuurin todellisuuskäsitystä. Tässä ulkoisen todellisuuden asettamassa paineessa mieli, joka taistelee todellisuuskäsityksensä muuttumista vastaan, alkaa lopulta uupua, mikä toivon mukaan johtaisi mahdollisimman usein todellisuuden hyväksymiseen sekä myönteiseen muutokseen ja toimintaan. Toisaalta mieli voi myös katkeroitua ja tulla vihaiseksi kaikelle, mikä uhkaa sen muuttumattomuutta.
On henkisesti kuluttavaa pidellä yllä mielen rakenteita haurailla psykologisilla puolustusmekanismeilla. Se on myös yhteiskunnallisella tasolla pois siltä, mitä nyt kipeästi tarvitsemme: uusia rakenteita niin yhteiskunnan toiminnalle kuin todellisuuskäsityksellemme, mielenmaisemallemme, jossa ihmisen paikka ja tarkoitus on alettava nähdä kulutuskeskeisyyden sijaan luontokeskeisenä.
Mitä nopeammin pystymme aloittamaan yhteiskuntamme ekologisen ja kulttuurimme maailmankuvallisen jälleenrakentamisen, sitä enemmän meillä on toivoa selvitä odotettavissa olevien ympäristönmuutosten paineista. Sillä varmaa on, että muutos tulee joka tapauksessa: joko itse valitsemamme kulttuurinen muutos tai ympäristökriisin pakottama muutos, joka on arvaamattomampi ja vaikeammin hallittavissa.
Kirjoitus on julkaistu kolumnina Suur-Jyväskylän lehdessä 3.4.2019.
On siis aivan luonnollista ja ymmärrettävää, että ihmisen mieli pyrkii torjumaan sen perustuksia horjuttavia tekijöitä ja etsimään tukea vanhoille ajattelumalleille, jotta oman elämän ja mielen tutut ja turvalliset rakenteet pysyisivät muuttumattomina. Tämä taipumus on kuitenkin haitallinen tilanteessa, jossa vallitseva maailmankuva on johtanut tuhoisaan kehitykseen. Se on muodostunut esteeksi muutoksille, joita kipeästi tarvitsemme.
”Ei ilmasto ole muuttumassa.” ”Ainahan ilmasto on muuttunut eli ei se ihmisestä johdu.” ”Ilmastonmuutos on ehkä ihmisen aiheuttama, mutta teknologia ratkaisee ongelman tulevaisuudessa.” ”Ilmastonmuutos on sittenkin ihmisen aiheuttama, mutta vastuu on muilla kuin suomalaisilla.” Ja niin edelleen. Kunhan vain omassa elämässä minkään ei tarvitsisi muuttua.
Tutkijoiden viesti maapallon tilasta on yhä akuutimpi, uutisointi vakavampaa ja lapset ja nuoret ovat marssineet voimakkaasti ilmastoaktivismin eturintamaan. Lajikadon ja ilmastonmuutoksen vaikutukset aivan arkisessa ympäristössämme ja vuodenkierrossamme tulevat yhä kouriintuntuvimmiksi. Samaan aikaan ekologinen jalanjälki pienessä Suomessamme, jossa ”tehdään jo kaikki voitava”, on lähes neljä kertaa suurempi kuin maapallon kantokyky sallii.
Maapallon elonyhteisö ei yksinkertaisesti kestä viimeisen sadan vuoden aikana muovautunutta kulutuskulttuurin todellisuuskäsitystä. Tässä ulkoisen todellisuuden asettamassa paineessa mieli, joka taistelee todellisuuskäsityksensä muuttumista vastaan, alkaa lopulta uupua, mikä toivon mukaan johtaisi mahdollisimman usein todellisuuden hyväksymiseen sekä myönteiseen muutokseen ja toimintaan. Toisaalta mieli voi myös katkeroitua ja tulla vihaiseksi kaikelle, mikä uhkaa sen muuttumattomuutta.
On henkisesti kuluttavaa pidellä yllä mielen rakenteita haurailla psykologisilla puolustusmekanismeilla. Se on myös yhteiskunnallisella tasolla pois siltä, mitä nyt kipeästi tarvitsemme: uusia rakenteita niin yhteiskunnan toiminnalle kuin todellisuuskäsityksellemme, mielenmaisemallemme, jossa ihmisen paikka ja tarkoitus on alettava nähdä kulutuskeskeisyyden sijaan luontokeskeisenä.
Mitä nopeammin pystymme aloittamaan yhteiskuntamme ekologisen ja kulttuurimme maailmankuvallisen jälleenrakentamisen, sitä enemmän meillä on toivoa selvitä odotettavissa olevien ympäristönmuutosten paineista. Sillä varmaa on, että muutos tulee joka tapauksessa: joko itse valitsemamme kulttuurinen muutos tai ympäristökriisin pakottama muutos, joka on arvaamattomampi ja vaikeammin hallittavissa.
Kirjoitus on julkaistu kolumnina Suur-Jyväskylän lehdessä 3.4.2019.