Kesätekemistä
Teollisen kulutuskulttuurin maailmankuvassa ihminen on muusta luonnosta erillinen luonnon hallitsija. Tämä tarina on johtanut elämäntapaan, joka uhkaa maapallon elonyhteisön tulevaisuutta. Onneksi maailmankuva on kuitenkin vain mielikuvituksemme tuottama kuvitteellinen rakennelma, jota voidaan muuttaa.
Maailmankuvan muuttaminen kestäväksi on tärkeää, sillä silloin elonyhteisöä kunnioittavasta toiminnasta tulee osa päivittäistä elämää aivan itsestään. Tällä hetkellä kestävä elämäntapa onkin vaikeaa juuri siksi, että fossiloitunut maailmankuva haraa vastaan.
Ekologisen kestävyyden suhteen luonnonkansat ovat olleet huimasti kehittyneempiä verrattuna sivilisaatioomme. Mitä voisimme oppia kulttuureilta, jotka ovat eläneet sukupolvesta toiseen pilaamatta elämänsä perusedellytyksiä? Minkälainen maailmankuva heidän elämäntapaansa on johdattanut?
Luonnonkansojen maailmankuville on yleensä yhteistä se, että niissä kaikilla elämänmuodoilla ja jopa luonnonelementeillä kuten paikoilla, kivillä ja vedellä on jonkinlainen tietoisuus, sielu. Ihminen koetaan muuhun luontoon kuuluvana tasavertaisena toimijana, jonka täytyy vastavuoroisin sopimuksin ja erilaisin seremonioin ylläpitää suhteitaan muuhun luontoon.
Tasavertaisuus, vastavuoroisuus ja suhteiden ylläpito muun luonnon kanssa ovat nykykulttuurillemme käsittämättömiä asioita. Muulta luonnolta on viety sielu ja toimijuus pois. Ihminen yksin on tietoinen toimija, jolla on oikeus hallita luontoa omiin tarkoitusperiinsä. Juuri tämä näyttää johtavan kulttuuriamme syvenevään ekologiseen kriisiin.
En haaveile romanttisesta ”paluusta luontoon”, mutta mikä estää meitä tutkimasta kestäviä kulttuureja ja soveltamaan niiden maailmankuvallisia elementtejä tähän päivään? Seuraavaksi haluankin jakaa lukijoille elämänmyönteistä maailmankuvaa ja kestävää hyvinvointia ravitsevan harjoituksen kesälomapäiville kokeiltavaksi.
Mene metsään ja etsi puu, joka tuntuu kutsuvalta. Vapauta mielikuvituksesi ja anna itsellesi mahdollisuus kokea puu tietoisena toimijana, jonka kanssa voit olla vuorovaikutuksessa. Tervehdi sitä. Pyydä lupa asettua sen juurelle ja aloita vuoropuhelu sen kanssa ääneen tai hiljaa mielessäsi. Kysy siltä jotain. Kerro sille tunteistasi tai päivän sattumuksista. Tunnustele, mitä sinussa alkaa tapahtua. Poistuessasi voit jättää metsälle kiitokseksi vaikkapa palan eväistäsi. Toista tämä vakavalla mielellä riittävän monta kertaa, niin mielesi rakenteissa alkaa tapahtua.
Outoa? Vain sellaisesta maailmankuvasta nähtynä, jossa puut ovat pelkkiä tuotantotekijöitä, joita ihminen voi keittää päivittäin satoja rekka-autolastillisia vientiselluksi. Sellainen maailmankuva ei kuitenkaan ole sen enempää totta kuin puiden kanssa jutteleminenkaan, joten tärkeä kysymys kuuluu, kumpi johtaa toivotumpaan lopputulokseen yhteisen tulevaisuutemme kannalta. Minkälainen ajattelu lopulta onkaan outoa? Hyvää kesää!
Kirjoitus on julkaistu aiemmin kolumnina Suur-Jyväskylän lehdessä.
Maailmankuvan muuttaminen kestäväksi on tärkeää, sillä silloin elonyhteisöä kunnioittavasta toiminnasta tulee osa päivittäistä elämää aivan itsestään. Tällä hetkellä kestävä elämäntapa onkin vaikeaa juuri siksi, että fossiloitunut maailmankuva haraa vastaan.
Ekologisen kestävyyden suhteen luonnonkansat ovat olleet huimasti kehittyneempiä verrattuna sivilisaatioomme. Mitä voisimme oppia kulttuureilta, jotka ovat eläneet sukupolvesta toiseen pilaamatta elämänsä perusedellytyksiä? Minkälainen maailmankuva heidän elämäntapaansa on johdattanut?
Luonnonkansojen maailmankuville on yleensä yhteistä se, että niissä kaikilla elämänmuodoilla ja jopa luonnonelementeillä kuten paikoilla, kivillä ja vedellä on jonkinlainen tietoisuus, sielu. Ihminen koetaan muuhun luontoon kuuluvana tasavertaisena toimijana, jonka täytyy vastavuoroisin sopimuksin ja erilaisin seremonioin ylläpitää suhteitaan muuhun luontoon.
Tasavertaisuus, vastavuoroisuus ja suhteiden ylläpito muun luonnon kanssa ovat nykykulttuurillemme käsittämättömiä asioita. Muulta luonnolta on viety sielu ja toimijuus pois. Ihminen yksin on tietoinen toimija, jolla on oikeus hallita luontoa omiin tarkoitusperiinsä. Juuri tämä näyttää johtavan kulttuuriamme syvenevään ekologiseen kriisiin.
En haaveile romanttisesta ”paluusta luontoon”, mutta mikä estää meitä tutkimasta kestäviä kulttuureja ja soveltamaan niiden maailmankuvallisia elementtejä tähän päivään? Seuraavaksi haluankin jakaa lukijoille elämänmyönteistä maailmankuvaa ja kestävää hyvinvointia ravitsevan harjoituksen kesälomapäiville kokeiltavaksi.
Mene metsään ja etsi puu, joka tuntuu kutsuvalta. Vapauta mielikuvituksesi ja anna itsellesi mahdollisuus kokea puu tietoisena toimijana, jonka kanssa voit olla vuorovaikutuksessa. Tervehdi sitä. Pyydä lupa asettua sen juurelle ja aloita vuoropuhelu sen kanssa ääneen tai hiljaa mielessäsi. Kysy siltä jotain. Kerro sille tunteistasi tai päivän sattumuksista. Tunnustele, mitä sinussa alkaa tapahtua. Poistuessasi voit jättää metsälle kiitokseksi vaikkapa palan eväistäsi. Toista tämä vakavalla mielellä riittävän monta kertaa, niin mielesi rakenteissa alkaa tapahtua.
Outoa? Vain sellaisesta maailmankuvasta nähtynä, jossa puut ovat pelkkiä tuotantotekijöitä, joita ihminen voi keittää päivittäin satoja rekka-autolastillisia vientiselluksi. Sellainen maailmankuva ei kuitenkaan ole sen enempää totta kuin puiden kanssa jutteleminenkaan, joten tärkeä kysymys kuuluu, kumpi johtaa toivotumpaan lopputulokseen yhteisen tulevaisuutemme kannalta. Minkälainen ajattelu lopulta onkaan outoa? Hyvää kesää!
Kirjoitus on julkaistu aiemmin kolumnina Suur-Jyväskylän lehdessä.