Ihminen, tekniikan renki
Kuva: https://pixabay.com/p-192607 (CC0)
Vanha sananparsi ”tuli on hyvä renki mutta huono isäntä” on nykyään merkityksellisempi kuin arvaammekaan. Tulihan on pohjimmiltaan tekniikkaa, ja kun tarkastelemme tekniikan osuutta ihmiskunnan viime vuosisatojen kehityksessä, huomaamme joutuneemme vaarallisen isännän valtaan.
Jo 1950-luvulla sosiologi Jacques Ellul teki tarkkoja havaintoja yhteiskunnan teknistymisestä ja sen inhimillisistä seurauksista. Tekniikalla hän ei tarkoittanut ainoastaan koneita, vaan keinoja, joiden ainoana päämääränä on tehokkuus. Ellul näki myös, kuinka tekninen kehitys oli muuttunut ikään kuin luonnonilmiöksi, jota kukaan ei enää hallitse.
Olemme osa maapallon elämää. Tultuamme teknisestä kehityksestä riippuvaisiksi, palvelemme kuitenkin elämän sijaan konetta, joka käyttää elämää polttoaineenaan. Tämä välittyy yhä useammalle tunteena nykyisen elämäntapamme epäinhimillisyydestä. Yhteiskunnallinen kehitys onkin ollut jo pitkään teknisen kehityksen sanelemaa.
Tekniikan toivottuja vaikutuksia ei voida erottaa haitallisista, sillä kokonaisuudet ovat niin monimutkaisia, että on mahdotonta ennakoida edes murto-osaa vaikutuksista. Kun haitalliset vaikutukset ilmenevät, yhteiskuntamme on jo riippuvainen uudesta tekniikasta. Moni tuskin tuli ajatelleeksi älypuhelinten yleistyessä, kuinka radikaalisti ne muuttavat elämämme perusteita – yhä useamman mielestä erityisesti pahassa.
Tekniikka ei mukaudu ihmisten tarpeisiin. Päinvastoin, ihmiset joutuvat yhä syvemmin ja nopeammin sopeutumaan tekniikan aiheuttamaan elämäntavan muutokseen. Ilmiö on selvä mm. robotisaatiossa. Robottien kehittyessä massoittain työttömäksi jääviä lohdutetaan uudelleenkoulutuksella, mikä tarkoittaa käytännössä ihmisten muokkaamista teknisen kehityksen uusiin tarpeisiin. Nykytilanteessamme arvoa ei voida antaa työttömäksi jäävien ammattiylpeydelle, kokemukselle tai kutsumukselle, eikä ihmiskontaktin tarpeelle tietyillä aloilla.
Uusista tekniikoista keskusteltaessa vaihtoehtona ei nähdä niiden hylkäämistä. Tekniikka tulee käyttöön ilman muuta ja ihmiset sopeutuvat sen asettamiin vaatimuksiin siitä riippumatta, mitkä inhimilliset kustannukset ovat. Keskustelua ei käydä siitä, valitsemmeko toisin, jos jatkuva tekninen kehitys näyttää inhimillisesti haitalliselta. Keskustelua käydään siitä, miten sopeudumme vääjäämättömään, jonka edessä olemme voimattomia tekemään arvovalintoja.
Ellulin 50-luvun Ranskaan verrattuna yhteiskuntamme on jo monin verroin teknisempi. Mitä on ihmisyys ja vapaus maailmassa, jossa kaikki elämänalueet muuttuvat yhä alisteisemmiksi teknisen tehokkuuden välttämättömyydelle?
Kirjoitus on julkaistu kolumnina Suur-Jyväskylän lehdessä 1.2.2017.
Jo 1950-luvulla sosiologi Jacques Ellul teki tarkkoja havaintoja yhteiskunnan teknistymisestä ja sen inhimillisistä seurauksista. Tekniikalla hän ei tarkoittanut ainoastaan koneita, vaan keinoja, joiden ainoana päämääränä on tehokkuus. Ellul näki myös, kuinka tekninen kehitys oli muuttunut ikään kuin luonnonilmiöksi, jota kukaan ei enää hallitse.
Olemme osa maapallon elämää. Tultuamme teknisestä kehityksestä riippuvaisiksi, palvelemme kuitenkin elämän sijaan konetta, joka käyttää elämää polttoaineenaan. Tämä välittyy yhä useammalle tunteena nykyisen elämäntapamme epäinhimillisyydestä. Yhteiskunnallinen kehitys onkin ollut jo pitkään teknisen kehityksen sanelemaa.
Tekniikan toivottuja vaikutuksia ei voida erottaa haitallisista, sillä kokonaisuudet ovat niin monimutkaisia, että on mahdotonta ennakoida edes murto-osaa vaikutuksista. Kun haitalliset vaikutukset ilmenevät, yhteiskuntamme on jo riippuvainen uudesta tekniikasta. Moni tuskin tuli ajatelleeksi älypuhelinten yleistyessä, kuinka radikaalisti ne muuttavat elämämme perusteita – yhä useamman mielestä erityisesti pahassa.
Tekniikka ei mukaudu ihmisten tarpeisiin. Päinvastoin, ihmiset joutuvat yhä syvemmin ja nopeammin sopeutumaan tekniikan aiheuttamaan elämäntavan muutokseen. Ilmiö on selvä mm. robotisaatiossa. Robottien kehittyessä massoittain työttömäksi jääviä lohdutetaan uudelleenkoulutuksella, mikä tarkoittaa käytännössä ihmisten muokkaamista teknisen kehityksen uusiin tarpeisiin. Nykytilanteessamme arvoa ei voida antaa työttömäksi jäävien ammattiylpeydelle, kokemukselle tai kutsumukselle, eikä ihmiskontaktin tarpeelle tietyillä aloilla.
Uusista tekniikoista keskusteltaessa vaihtoehtona ei nähdä niiden hylkäämistä. Tekniikka tulee käyttöön ilman muuta ja ihmiset sopeutuvat sen asettamiin vaatimuksiin siitä riippumatta, mitkä inhimilliset kustannukset ovat. Keskustelua ei käydä siitä, valitsemmeko toisin, jos jatkuva tekninen kehitys näyttää inhimillisesti haitalliselta. Keskustelua käydään siitä, miten sopeudumme vääjäämättömään, jonka edessä olemme voimattomia tekemään arvovalintoja.
Ellulin 50-luvun Ranskaan verrattuna yhteiskuntamme on jo monin verroin teknisempi. Mitä on ihmisyys ja vapaus maailmassa, jossa kaikki elämänalueet muuttuvat yhä alisteisemmiksi teknisen tehokkuuden välttämättömyydelle?
Kirjoitus on julkaistu kolumnina Suur-Jyväskylän lehdessä 1.2.2017.