Ihminen on oppija, ei kuluttaja
Kuva: Joona Kanerva, Kamppi center in Helsinki CC-BY-SA-2.5
Vuoden vaihtuessa monet tekevät lupauksia tulevalle vuodelle. Usein lupaukset liittyvät jonkin haitallisen tavan kuten juomisen lopettamiseen tai vähentämiseen. Yksilöitä hallitsevien riippuvuuksien lisäksi on kuitenkin olemassa myös elämäntapaamme hallitsevia kollektiivisia riippuvuuksia, joista on tullut näkymätön osa tavanomaisena pidettyä elämää.
Kulutusriippuvuus vaikuttaa koko maapallon elonyhteisöön. Modernin ihmisen tarkoitukseksi on tullut elävän planeettamme kuluttaminen ja sen asuttaminen kuluttajana. Sanan kulutus merkityksestä käy ilmi, että se johtaa kulutettavan asian loppumiseen tai heikentymiseen. Elämäntapamme on kuitenkin niin riippuvainen kulutuksesta, että olemme onnistuneet keikauttamaan kulutuksen merkityksen myönteiseksi, vaikka se on selvästi arvoa vähentävä ilmiö.
Neurotieteilijä Peter Sterling on kirjoittanut havainnoista, jotka osoittavat kulutusriippuvuuden liittyvän aivojen oppimisprosessiin. Uutuudet ja niiden kuluttaminen käynnistävät aivoissamme samanlaisen lyhytkestoisen mielihyvän kuin oppiminen ja etsiminen, jotka ovat ihmisen lajityypillistä toimintaa. Koska elämäntapamme ei tarjoa riittävän monipuolisia ja vaihtelevia oppimiskokemuksia, kuluttamisen vapauttamaan dopamiiniin jää koukkuun. Samaan ilmiöön perustuu viime aikoina näkyvästi puitu sosiaalisen median koukuttavuus.
Kestävän elämäntavan ajatellaan usein vaativan ikävää luopumista kaikista nautinnoista. Omaan kokemukseeni perustuen väitän, että kestävän elämäntavan tavoittelu on kuitenkin ennen kaikkea luopumista omalle hyvinvoinnille ja maapallon elämälle haitallisista riippuvuuksista.
Elämäntapamme muuttuminen kestävämmäksi edellyttää siis vaikeista addiktioista toipumista niin yksilön kuin yhteisönkin tasolla. Tämä lienee yksi syy muutoksen takkuamiselle. Mistä saada tuki toipumiselle, kun koko yhteiskunta on aivan yhtä syvällä samassa suossa? Vertauskuvallisesti voidaan kuvitella tilanne, jossa ihmisten odotettaisiin toipuvan alkoholismista omin voimin samalla, kun koko yhteiskunnallinen todellisuus edellyttäisi jatkuvasti lisääntyvää juomista.
On täysin ymmärrettävää, että ihmisen ja muun luonnon yhteistä hyvinvointia uhkaavan kulutusriippuvuuden murtaminen on monille äärimmäisen vaikea tehtävä. Siksi toimeen on ryhdyttävä yhdessä. Riippuvuudesta toipuminen alkaa sairauden tunnustamisesta. Sitten pitäisi ”kaataa piilopullot pois” eli korvata kulutukseen kannustavia yhteiskunnallisia rakenteita monipuolisilla ja kiinnostavilla oppimisen edellytyksillä. Näin uuden vuoden kunniaksi kannustankin kaikkia iloon ja nautintoon, joka kumpuaa oppimisesta ja itsensä kehittämisestä, ei aineellisesta kuluttamisesta.
Kirjoitus on julkaistu kolumnina Suur-Jyväskylän lehdessä 3.1.2018.
Kulutusriippuvuus vaikuttaa koko maapallon elonyhteisöön. Modernin ihmisen tarkoitukseksi on tullut elävän planeettamme kuluttaminen ja sen asuttaminen kuluttajana. Sanan kulutus merkityksestä käy ilmi, että se johtaa kulutettavan asian loppumiseen tai heikentymiseen. Elämäntapamme on kuitenkin niin riippuvainen kulutuksesta, että olemme onnistuneet keikauttamaan kulutuksen merkityksen myönteiseksi, vaikka se on selvästi arvoa vähentävä ilmiö.
Neurotieteilijä Peter Sterling on kirjoittanut havainnoista, jotka osoittavat kulutusriippuvuuden liittyvän aivojen oppimisprosessiin. Uutuudet ja niiden kuluttaminen käynnistävät aivoissamme samanlaisen lyhytkestoisen mielihyvän kuin oppiminen ja etsiminen, jotka ovat ihmisen lajityypillistä toimintaa. Koska elämäntapamme ei tarjoa riittävän monipuolisia ja vaihtelevia oppimiskokemuksia, kuluttamisen vapauttamaan dopamiiniin jää koukkuun. Samaan ilmiöön perustuu viime aikoina näkyvästi puitu sosiaalisen median koukuttavuus.
Kestävän elämäntavan ajatellaan usein vaativan ikävää luopumista kaikista nautinnoista. Omaan kokemukseeni perustuen väitän, että kestävän elämäntavan tavoittelu on kuitenkin ennen kaikkea luopumista omalle hyvinvoinnille ja maapallon elämälle haitallisista riippuvuuksista.
Elämäntapamme muuttuminen kestävämmäksi edellyttää siis vaikeista addiktioista toipumista niin yksilön kuin yhteisönkin tasolla. Tämä lienee yksi syy muutoksen takkuamiselle. Mistä saada tuki toipumiselle, kun koko yhteiskunta on aivan yhtä syvällä samassa suossa? Vertauskuvallisesti voidaan kuvitella tilanne, jossa ihmisten odotettaisiin toipuvan alkoholismista omin voimin samalla, kun koko yhteiskunnallinen todellisuus edellyttäisi jatkuvasti lisääntyvää juomista.
On täysin ymmärrettävää, että ihmisen ja muun luonnon yhteistä hyvinvointia uhkaavan kulutusriippuvuuden murtaminen on monille äärimmäisen vaikea tehtävä. Siksi toimeen on ryhdyttävä yhdessä. Riippuvuudesta toipuminen alkaa sairauden tunnustamisesta. Sitten pitäisi ”kaataa piilopullot pois” eli korvata kulutukseen kannustavia yhteiskunnallisia rakenteita monipuolisilla ja kiinnostavilla oppimisen edellytyksillä. Näin uuden vuoden kunniaksi kannustankin kaikkia iloon ja nautintoon, joka kumpuaa oppimisesta ja itsensä kehittämisestä, ei aineellisesta kuluttamisesta.
Kirjoitus on julkaistu kolumnina Suur-Jyväskylän lehdessä 3.1.2018.