Horsmansiementen opissa

Yksi loppukesän mielenkiintoisimpia näytelmiä on seurata, kuinka valkoiset ja hahtuvaiset horsmansiemenet lehahtelevat pienimmästäkin tuulenvireestä sankoin joukoin lentoon. Parhaassa tapauksessa, kuten tänä kesänä, näytelmää voi seurata lämpimässä poutasäässä viltin päällä makoillen, katse taivaalle kohdistettuna.

Joskus valkoisia hahtuvia piirtyy taivaan sineä vasten ruuhkaksi asti. Jotkut niistä tuntuvat kisailevan toistensa kanssa. Jotkut nousevat kauas korkeuksiin ja päätyvät ilmavirtojen mukana kauas emokasveistaan. Ihmeellistä. Kokemus muistuttaa myös kesän loppumisesta: kuten horsma päästää irti siemenistään, on pohjoisen ihmisen hellitettävä kesästä ja toivotettava syksy tervetulleeksi.

Yhtä ihmeellistä on myös loppukesään kuuluva tähtitaivaan paluu. Tähdet tulevat takaisin kuin vanha, luotettava ystävä, jota ei ole nähnyt pitkään aikaan. Aluksi vain kirkkaimmat, mutta lopulta kaikki tutut tähtikuviot piirtyvät tummenevien loppukesän ja alkusyksyn iltojen taivaille muistuttamaan ihmistä äärettömyyksistä ja kaikkeudellisesta olemassaolostamme. Miten voi olla, että me olemme? Miten voi olla, että mitään on?

Miten usein todella muistat olevasi olemassa oleva olento? Muistatko edes joskus olla läsnä ympärilläsi aukeavan luonnon kauneudelle, jota itsekin olet? Arjen kiireet ja mielen tauoton, todellisuudesta vieraannuttava höpinä saavat meidät herkästi unohtamaan, että pohjimmiltaan meidän ja tämän maailman olemassaolo eivät ole ollenkaan itsestäänselviä asioita. Ne ovat suuria ihmeitä.

Kulutuskulttuuri perustuukin paljolti elämän ihmeellisyyden unohtamiselle ja sen latistamiselle. Sillä jos elämän ja olemassaolon ihme muistettaisiin ja tunnettaisiin, ei ihmisillä olisi minkäänlaista tarvetta tyydyttää henkisiä tarpeitaan ostamalla tavaraa tai seuraamalla tv-sarjoista ja elokuvista sitä, miten jotkut muut kokevat asioita.

Muistinsa palauttanut ihminen onkin tavara- ja viihdekauppiaille kauhistus. Hänelle horsmansiementen leijailuihin tai tähtitaivaaseen syventyminen ovat kulutukseen verrattuna tuhatkertaisesti nautinnollisempia ja arvokkaampia kokemuksia, eikä niitä varten tarvitse ostaa yhtään mitään. Kokemuksina ne yhdistävät elämään.

Kuluttaminen puolestaan erottaa meitä elämästä, sillä ostamisen ja tv-viihteen tarjoamat elämykset ovat vain haaleita ja vieraannuttavia korvikkeita omakohtaisesti koetulle elämälle. Se erottaa elämästä myös siksi, että lähtökohtaisesti tarpeeton kuluttaminen on aina tuhoisaa planeettamme elämälle, jota me myös itse olemme. Vahva yhteys niin omaan kuin muuhunkin luontoon edellyttää siten kuluttajaidentiteetin purkamista sekä elämän ja olemassaolon ihmeellisyyden muistamista.

Muista, että olet olemassa.

Kirjoitus on julkaistu kolumnina Suur-Jyväskylän lehdessä 4.9.2019.