Ekologinen itsekkyys
Liiallista itsekkyyttä pidetään yleensä huonona luonteenpiirteenä. Olen samaa mieltä, jos itseys ajatellaan yhden ihmisen muodostamaksi kokonaisuudeksi. Kun tällä tavoin rajattu minuus on itsekäs, se ajaa muista piittaamatta lähinnä omaa etuaan, mistä syystä itsekkyyttä on pidetty moraalittomana ja vältettävänä asiana.
Nykyinen kilpailu- ja kulutusyhteiskuntamme kuitenkin kannustaa ihmisiä juuri tämän tyyppiseen itsekkyyteen ja yrittää saada meidät jopa uskomaan, että se koituu lopulta kaikkien parhaaksi. Jäljet ovat nähtävissä maapallon luonnonjärjestelmän kriisinä ja yhteisöllisyyden hajoamisena.
Itsekkyys muuttuu toisenlaiseksi, jos itsen merkitys ymmärretään toisin kuin ihmisen erillisyyteen perustuvassa ajattelutavassa. Emmekö me muka koostu maan ravinteista ja mineraaleista, jotka ovat elollistuneet veden, ilman ja soluissamme palavan tulen avulla? Pohjimmiltaan olemme lopulta tämän planeetan yksi ilmenemismuoto. Syvemmässä merkityksessä itse on siis maapallonlaajuinen.
Kun koemme tällaista itseyttä, jonka norjalainen syväekologi Arne Naess on nimennyt ekologiseksi itseksi, tekomme ja kokemuksemme eivät ole enää vain rajallisen keho–mieli-kokonaisuutemme tekoja ja kokemuksia. Tuska ja suru, jota koemme vaikkapa rakkaan metsän avohakkuusta tai kaivoksen pilaamista vesistä, eivät ole vain yksityisiä tunteitamme. Ne ovat metsän tai veden tuskaa meissä ilmentyneenä. Samoin ahdistus, jota yhä useammat kokevat kuluttavan ihmisen aiheuttamasta tuhosta, on planeettamme ahdinkoa ihmisissä ilmentyneenä.
Maapallon luonnonjärjestelmälle tuhoisa käytös, piittaamattomuus ja itsekkyys sen tavanomaisessa merkityksessä ovat puolestaan itsetuhoisuutta, mikä peilautuu usein siihen, kuinka ihminen kohtelee myös omaa kehon ja mielen kokonaisuuttaan. Kokonaisvaltainen hyvinvointi onkin jokseenkin mahdotonta, jos ei ota huomioon sitä, millaisia jälkiä elämällään jättää. Tekomme palautuvat aina meihin itseemme, myös itsen rajatussa merkityksessä. Siksi on parempi tehdä muille ja muulle luonnolle hyvää. Tätä on ekologinen itsekkyys, jota voi hyvällä omatunnolla harjoittaa.
Laajempaan, ekologiseen identiteettiin havahtuminen tässä ajassa, jossa olemme aiheuttaneet ja jatkuvasti aiheutamme vakavia haavoja ja vammoja itsellemme, on selvästikin myös kauhistuttavaa. Ekologinen itseys kuitenkin tarjoaa mahdollisuuden täydempään kokemukseen elämästä ja olemassaolosta, jossa myös syvän ilon, rakkauden ja kauneuden vastaanottaminen on helpompaa. Se avaa mahdollisuuden osallistua olemassaolon ihmeeseen, joka arjen pyörityksessä pääsee helposti unohtumaan.
Kirjoitus on julkaistu kolumnina Suur-Jyväskylän lehdessä 8.5.2019.
Nykyinen kilpailu- ja kulutusyhteiskuntamme kuitenkin kannustaa ihmisiä juuri tämän tyyppiseen itsekkyyteen ja yrittää saada meidät jopa uskomaan, että se koituu lopulta kaikkien parhaaksi. Jäljet ovat nähtävissä maapallon luonnonjärjestelmän kriisinä ja yhteisöllisyyden hajoamisena.
Itsekkyys muuttuu toisenlaiseksi, jos itsen merkitys ymmärretään toisin kuin ihmisen erillisyyteen perustuvassa ajattelutavassa. Emmekö me muka koostu maan ravinteista ja mineraaleista, jotka ovat elollistuneet veden, ilman ja soluissamme palavan tulen avulla? Pohjimmiltaan olemme lopulta tämän planeetan yksi ilmenemismuoto. Syvemmässä merkityksessä itse on siis maapallonlaajuinen.
Kun koemme tällaista itseyttä, jonka norjalainen syväekologi Arne Naess on nimennyt ekologiseksi itseksi, tekomme ja kokemuksemme eivät ole enää vain rajallisen keho–mieli-kokonaisuutemme tekoja ja kokemuksia. Tuska ja suru, jota koemme vaikkapa rakkaan metsän avohakkuusta tai kaivoksen pilaamista vesistä, eivät ole vain yksityisiä tunteitamme. Ne ovat metsän tai veden tuskaa meissä ilmentyneenä. Samoin ahdistus, jota yhä useammat kokevat kuluttavan ihmisen aiheuttamasta tuhosta, on planeettamme ahdinkoa ihmisissä ilmentyneenä.
Maapallon luonnonjärjestelmälle tuhoisa käytös, piittaamattomuus ja itsekkyys sen tavanomaisessa merkityksessä ovat puolestaan itsetuhoisuutta, mikä peilautuu usein siihen, kuinka ihminen kohtelee myös omaa kehon ja mielen kokonaisuuttaan. Kokonaisvaltainen hyvinvointi onkin jokseenkin mahdotonta, jos ei ota huomioon sitä, millaisia jälkiä elämällään jättää. Tekomme palautuvat aina meihin itseemme, myös itsen rajatussa merkityksessä. Siksi on parempi tehdä muille ja muulle luonnolle hyvää. Tätä on ekologinen itsekkyys, jota voi hyvällä omatunnolla harjoittaa.
Laajempaan, ekologiseen identiteettiin havahtuminen tässä ajassa, jossa olemme aiheuttaneet ja jatkuvasti aiheutamme vakavia haavoja ja vammoja itsellemme, on selvästikin myös kauhistuttavaa. Ekologinen itseys kuitenkin tarjoaa mahdollisuuden täydempään kokemukseen elämästä ja olemassaolosta, jossa myös syvän ilon, rakkauden ja kauneuden vastaanottaminen on helpompaa. Se avaa mahdollisuuden osallistua olemassaolon ihmeeseen, joka arjen pyörityksessä pääsee helposti unohtumaan.
Kirjoitus on julkaistu kolumnina Suur-Jyväskylän lehdessä 8.5.2019.