Edes ihminen ei ole ulkopuolella kaiken
Osuinpa pyöräillessäni Laukaassa paikkaan, josta oli harvennettu rantametsää niiden iloksi, jotka autoilevat ohi ja saavat hetken vilauksen järvimaisemasta. Puustoisempi rantametsä olisi ollut metsässä liikkuville mieluisampi, sillä metsän takaa paljastunut autotie meluineen tuskin monia rannan rauhaan tulleita miellyttää. Puhumattakaan siitä, että tiheä metsä oli ennen kaikkea elinympäristö monille muille olennoille. Ohi kiitävien ihmisten hetkellinen silmänilo ja Laukaan maisemallinen imago menivät tärkeysjärjestyksessä muiden lajien elinympäristön sekä metsässä oikeasti kulkeneiden ihmisten viihtyvyyden ohi.
Vastaavanlaisia tapauksia on turha laskea, sillä ne ovat eri muodoissaan loputtomia ja toistuvat niin yhteiskuntamme rakenteissa ja päätöksenteossa kuin yksilöiden henkilökohtaisissa valinnoissakin. Ihmiskeskeinen maailmankuvamme ylikorostaa ihmisen maailmaa, ja jättää meidät kuuroiksi ja sokeiksi muulle luonnolle ja sen olennoille, joilla on omat tarpeensa.
Norjalaisen filosofin Arne Naessin muotoileman syväekologisen maailmankatsomuksen yksi perusperiaatteista on, että ihmisten toissijaisia tarpeita ei saa tyydyttää muiden lajien ensisijaisten tarpeiden kustannuksella. Ensisijaisia tarpeita ovat elämän perusedellytykset kuten riittävä ravinto, vesi ja sopiva elinympäristö. Toissijaiset tarpeet eivät puolestaan ole välttämättömyyksiä, ja niitä emme saisi tyydyttää muiden lajien elämän perusedellytysten kustannuksella. Nykyisestä kulutuksestamme suuri osa on toissijaista.
Jos tätä syväekologian perusperiaatetta alettaisiin noudattaa edes auttavasti sekä yhteiskunnallisessa päätöksenteossa että henkilökohtaisissa valinnoissa, ihmiskunnalla ja lukemattomilla muilla elämänmuodoilla voisi olla mahdollisuus selvitä siedettävällä tavalla teollisen kulutuskulttuurin aiheuttamasta luonnonjärjestelmän kriisistä.
Siksi meidän on herkistyttävä ja avauduttava muulle luonnolle. On nähtävä sen lumo ja kauneus mutta myös kuultava sen tuska. On tunnistettava, että kohtalomme on aina sidoksissa muuhun luontoon. Luonto on todellinen minuutemme, päänsisäistä minäämme laajempi identiteetti, joka meidän on löydettävä. Sillä emme koskaan pääse yli emmekä ympäri siitä tosiasiasta, että se miten kohtelemme luontoa, vaikuttaa vääjäämättä myös meihin itseemme, sillä luonto on sinussa, minussa ja kaikessa mitä on.
Luonto on luova tapahtuma ja suuri juhla, johon voimme osallistua. Ihmiskeskeinen maailmankuva, jossa muu luonto koetaan vain resurssiaittana ja ihmiskunnan näyttämönä, johtaa kuitenkin eristäytymiseen ja traagiseen yksinäisyyteen tällä elämää kukoistavalla planeetalla. Avatkaamme silmämme ja ottakaamme jälleen osaa ikiaikaiseen elämän tanssiin. Johannes Setälän sanoin mikään ei ole ulkopuolella kaiken. Ei edes ihminen.
Kirjoitus on julkaistu kolumnina Suur-Jyväskylän lehdessä 4.4.2018.
Vastaavanlaisia tapauksia on turha laskea, sillä ne ovat eri muodoissaan loputtomia ja toistuvat niin yhteiskuntamme rakenteissa ja päätöksenteossa kuin yksilöiden henkilökohtaisissa valinnoissakin. Ihmiskeskeinen maailmankuvamme ylikorostaa ihmisen maailmaa, ja jättää meidät kuuroiksi ja sokeiksi muulle luonnolle ja sen olennoille, joilla on omat tarpeensa.
Norjalaisen filosofin Arne Naessin muotoileman syväekologisen maailmankatsomuksen yksi perusperiaatteista on, että ihmisten toissijaisia tarpeita ei saa tyydyttää muiden lajien ensisijaisten tarpeiden kustannuksella. Ensisijaisia tarpeita ovat elämän perusedellytykset kuten riittävä ravinto, vesi ja sopiva elinympäristö. Toissijaiset tarpeet eivät puolestaan ole välttämättömyyksiä, ja niitä emme saisi tyydyttää muiden lajien elämän perusedellytysten kustannuksella. Nykyisestä kulutuksestamme suuri osa on toissijaista.
Jos tätä syväekologian perusperiaatetta alettaisiin noudattaa edes auttavasti sekä yhteiskunnallisessa päätöksenteossa että henkilökohtaisissa valinnoissa, ihmiskunnalla ja lukemattomilla muilla elämänmuodoilla voisi olla mahdollisuus selvitä siedettävällä tavalla teollisen kulutuskulttuurin aiheuttamasta luonnonjärjestelmän kriisistä.
Siksi meidän on herkistyttävä ja avauduttava muulle luonnolle. On nähtävä sen lumo ja kauneus mutta myös kuultava sen tuska. On tunnistettava, että kohtalomme on aina sidoksissa muuhun luontoon. Luonto on todellinen minuutemme, päänsisäistä minäämme laajempi identiteetti, joka meidän on löydettävä. Sillä emme koskaan pääse yli emmekä ympäri siitä tosiasiasta, että se miten kohtelemme luontoa, vaikuttaa vääjäämättä myös meihin itseemme, sillä luonto on sinussa, minussa ja kaikessa mitä on.
Luonto on luova tapahtuma ja suuri juhla, johon voimme osallistua. Ihmiskeskeinen maailmankuva, jossa muu luonto koetaan vain resurssiaittana ja ihmiskunnan näyttämönä, johtaa kuitenkin eristäytymiseen ja traagiseen yksinäisyyteen tällä elämää kukoistavalla planeetalla. Avatkaamme silmämme ja ottakaamme jälleen osaa ikiaikaiseen elämän tanssiin. Johannes Setälän sanoin mikään ei ole ulkopuolella kaiken. Ei edes ihminen.
Kirjoitus on julkaistu kolumnina Suur-Jyväskylän lehdessä 4.4.2018.